Uutiset  »  Aina: Älytekstiviesteissä valtava kaupallinen potentiaali

Aina: Älytekstiviesteissä valtava kaupallinen potentiaali

Älytekstareita käyttää lähtöselvityksissään menestyksellisesti esimerkiksi Finnair

Hämeenlinnalainen AinaCom Oy on ostanut älytekstiviestiteknologian kehittäneen BookIT Finland Oy:n koko osakekannan ja samalla lisenssin yrityksen patentteihin Suomessa. Kauppa antaa AinaComille myös yksinoikeuden älytekstiviestijärjestelmien myyntiin kotimaassa. Kansainvälistä liiketoimintaa jatkaa erillinen BookIT Oy.

Älytekstiviestiteknologia mahdollistaa helpon, kaksisuuntaisen ja tarpeen mukaan monivaiheisenkin kommunikoinnin yrityksen asiakaspalvelujärjestelmän ja asiakkaan välillä. – Tekstiviesti on tappavan tehokas kontaktointiväline yrityksille. Tekstiviesti on helppo ja siihen reagoidaan heti. Tutkimusten mukaan jopa 90 prosenttia kännykän käyttäjistä pyrkii lukemaan saapuneet tekstiviestit niin nopeasti kuin mahdollista, sanoo BookIT:n Finlandin toimitusjohtaja Janne Vainio.

Vainion mukaan hyvä esimerkki älytekstarein toteutetusta palvelusta on Finnairin kännykällä tehtävä lähtöselvitys. – Palvelu on säästänyt Finnairille neljä miljoonaa euroa vuodessa. Finnair käyttää normaaliin asiakaspalveluun tiskillä kahdeksan euroa per matkustaja, kun taas tekstiviestillä tehtävässä check-innissä sama kustannus on vain muutamia kymmeniä senttejä – ja asiakaskin säästyy jonottamiselta, Vainio huomauttaa.

BookIT:n asiakkaita ovat muun muassa myös Vianor, joka kutsuu älytekstarein kanta-asiakkaitaan ennalta varattuun renkaanvaihtoon ja Helsingin pelastuslaitos, joka tarvittaessa hälyttää tekstareilla päivystysvuorosta halukasta lisätyövoimaa.

Vastaus yhdistyy kysymykseen

Älytekstiviestin – eli englanniksi iSMS:n – erottaa tavallisesta tekstarista ominaisuus, jolla asiakkaan vastaus Aina_Makkonen ja Vainio kuva1.JPGpersonoituu  asiakaspalvelujärjestel-mässä kysymykseen. Järjestelmä siis tunnistaa automaattisesti ”oikean” vastauksen, vaikka kysymyksiä voi olla ketjussa useampia.

Alkuperäisen tekstiviestin keksijä, sekä AinaComin että BookIT:n hallituksen jäsen Matti Makkonen pitää älytekstiviestien kaupallista potentiaalia valtavana. – Tekstiviesti on yrityksille turvallinen valinta palvelualustaksi, sillä älytekstiviestien käyttöönotto ei vaadi käytännössä juuri lainkaan aloitusinvestointeja ja ne toimivat kaikissa puhelimissa. Kyse on vain siitä, kuinka hyviä ja  tarpeellisia palveluja saadaan kehitettyä yrityksille, Makkonen miettii. – Joka tapauksessa tavoitteenamme on saada asiakkaiksi monta Finnairia lisää!

Janne Vainio ideoi samalta istumalta useita mahdollisia sovaltamiskohteita älytekstareille. – Esimerkiksi terveydenhuoltosektorilla lähetetään jo asiakkaille muistutusviestejä vastaanottoajoista, mutta asiakas ei pääse vastaamaan niihin. Isojen asiakastilaisuuksien järjestäjät voisivat säästää cateringissa, jos saisivat vastauksena tekstiviestiin siitä, kuinka moni olikaan tulossa paikalle. – Ihmiset suhtautuvat positiivisesti heille lähetettyyn tekstiviestiin, vaikka eivät olisi esimerkiksi sähköpostiin vastanneetkaan, Vainio muistuttaa. (HäSa)

Lähde: Hämeen Sanomat, Helsinki, Iisakki Kiemunki

Lue alta koko artikkeli:

Powered by: