Uutiset » Kauppalehti: Tekstarien isä tulee taas - nyt USA:ssa
Maanantai 05.10.2009 klo 17:42 Kauppalehti.fi
Tekstiviestien keksijäksi tituleerattu kännykkäalan uranuurtaja Matti Makkonen aikoo valloittaa Yhdysvaltain markkinat jälleen suomalaiskeksinnöllä. Nyt Makkonen liputtaa Suomessa jo käytössä olevien älytekstareiden puolesta.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan Makkonen tuo Yhdysvaltoihin Suomessa jo käytössä olevan älytekstaripalvelun, jossa matkapuhelimen käyttäjä voi saada esimerkiksi tilausvahvistuksen suoraan kännykkäänsä. Keksintöä markkinoidaan Yhdysvalloissa nimellä iSMS.
Tekstarien isänä pidetty Makkonen kaavailee, että USA:ssa toimintoa voidaan käyttää esimerkiksi lentoyhtiöiden check-in -vahvistuksissa, ajanvarauksissa, mobiilimaksamisessa ja maksujen vahvistamisessa.
Patentin iSMS-teknologiaan omistaa suomalainen BookIT-yhtiö. Matti Makkonen toimii nykyisin yhtiössä muun muassa osakkeenomistajana ja hallituksen jäsenenä.
Suomessa älytekstaripalvelua on käyttänyt jo vuosia esimerkiksi lentoyhtiö Finnair. Finnair tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden tehdä lähtöselvitys kännykällä vastaamalla iSMS -palvelun lähettämään tekstarikysymykseen. Kännykkään lähetettävän vahvistusviestin saatuaan asiakas voi mennä suoraan lähtöportille ja välttyä turhalta jonottamiselta.
BookIT on yrittänyt tunkeutua Yhdysvaltojen markkinoille jo vuosia, mutta vasta viime aikoina sen työ on alkanut kantaa tulosta. Nopeasti kasvaneen kiinnostuksen vuoksi BookIT on perustanut Yhdysvaltoihin oman toimipisteen ja aikoo lanseerata uuden myyntikampanjan tämän vuoden lopulla, kirjoittaa uutistoimisto Bloomberg.
Lue koko juttu ja lukijoiden kommentit täältä:
Lähteet:
- Kauppalehti - verkkoversio
- Uutistoimisto Bloomberg