Uutiset » Tekstareihin kaivataan järkeä
Tekniikka&Talous: Jukka Lukkari
Hangessa kiemurrelleet rokotusjonot ovat saaneet monet ihmettelemään, eikö rokotusaikojen varauksia voisi hoitaa järkevämminkin.
BookIT –yhtiön toimitusjohtaja Jukka Salonen tarjoaa ongelman käteväksi ratkaisuksi älytekstiviestin, jonka jo
useimmat suomalaiset tuntevatkin. Tunnetuin älytekstiviestin soveltaja on Finnair, jonka lähtöselvityksistä suuri osa hoituu älytekstiviestein. Matkustajan kännykkään lähetetään kysely, jossa hän vahvistaa tarjotun matkan yhdellä näppäimen painalluksella.
Älytekstiviestin käyttökohteet ja markkina-alue ovat siellä, missä ihmiset nykyään joutuvat jonottamaan saadakseen palvelua. Siksi palvelua hyödynnetään jo mm. renkaanvaihtojen ajanvarauksissa, lehtitilauksen päättymismuistutuksissa ja lääkärin ajanvarauksissa.
Salosen kantavana ideana älytekstiviestin kehittelyssä olikin, että palvelun pitää olla helppokäyttöinen ja että sen pitää toimia kaikissa puhelimissa kaikkien operaattorien verkoissa kaikkialla maailmassa. Palvelun ja järjestelmän ydin on älytekstiviestikeskus, jossa tekstiviesteihin lisättävien tunnisteiden avulla jokainen viesti voidaan yksilöidä ja reitittää oikeaan palveluun.
Mutta miksi sikainfluenssan rokotusaikoja sitten ei voida jakaa lähettämällä kansalaisille tekstiviestejä, joissa tarjottaisiin rokotusaikaa ja johon vastattaisiin yhdellä näppäimellä, sopiiko aika vai ei?
Yksityisellä puolella uutta innovaatiota on kuitenkin hyödynnetty nopeammin ja esimerkiksi sikainfluenssan rokotusaikoja on onnistuneesti jaeltu älytekstiviestein helsinkiläisen Lääkärikeskus-Yhtymän kokeilussa.
Lue koko juttu täältä Tekniikka&Talous: Tekstareihin kaivataan järkeä tai Tekniikka&Talous-lehden numerosta 5/2010.
Lähde:
Tekniikka&Talous
Toimittaja: Jukka Lukkari
Kuvat: Antti Mannermaa